maanantai 23. joulukuuta 2013

Mellow mango

Sawadii krappista vaan Ko Lipeltä! Seuraavat kolme päivää näyttää tältä:
Selvittiin viisuminhausta voittoisina ja kaksi kuukautta maksullista oleilua pläjähti passin sivuille. Thaimaan suurlähetystö sijaitsee maailman kauneimmin nimetyssä kaupungissa, Kuala Lumpurissa. En ollu koskaan tajunnu että se on tällänen vitsin metropoli!
Komeita pytinkejä! Käytiin myös iMaxissa kattomassa Hobitin jatko-osa, joka kirvoitti erinäisiä havaintoja muun muassa Legolasin isän suuntautumisesta.
Ajatuksia herätti myös ei vain alkuperäisteoksesta puuttuva, mutta myös täysin TURHA naispuolinen kertakäyttöhaltia, joka kävi terhakkaasti keräämässä ratamonlehtiä ja paransi yhden kääpiön sekunnissa sen jälkeen, kun muut oli tuntikausia koittanut samaa... (A&S oli yllättäen sitä mieltä, että kaikki tämä oli täysin tarpeellista ja toi mukavan lisän tarinaan). Voisikohan Peter Jackson seuraavaksi kuvata Silmarillionista version joka keskittyis pääosin tähän kiehtovaan hahmoon? No, takas asiaan.. Pyörittiin viisumihikoilun jälkeen yhdessä ostoskeskuksessa vähän aikaa. Sovittiin että tavataan tunnin päästä jättiläisnallen edessä, ja heti kun kaikki muut oli hävinnyt kun pieru Saharaan mä huomasin klassisesti että lompakko on jäänyt hotellille. Another divine interference perhaps... No, sain Santun kiinni sitten kun se malttoi lähteä kirjakaupasta ulos (kahden uuden Jack Reacherin kanssa) ja kehotin sitä ostaan mulle yhdet Topshopin aurinkolasit. Oli muuten tosi iso ostari, sielä oli ainakin Zara, Quiksilver, Gap js Sportia-Pekka. KL oli melkosen kuuma paikka. Asteita tuntu olevan kymmenen enemmän kun Thaimaassa ja kun talsittiin lähetystöltä hotellille, oli sellanen olo kun olis kävellyt auringon pinnalla. Mut ruoka oli hyvää! Ennen Langkawin lentoa syötiin intialaisessa banaaninlehtimestassa.
Langkawilla yövyttiin tosi söpössä pikku hotellissa.
Sitten siirryttiinkin veneellä tänne Lipelle, ja mun nenä saattoi kärvähtää. Santtua on muuten purru aikamoinen lukutoukkakärpänen! SE LUKEE KOKO AJAN. Viisumijonossa, taksissa, sängyssä, veneessä, ruokapöydässä, parvekkeella, hiekalla, kiven päällä, meressä ja vessanpytyllä.
Ruoka kutsuu! Moro! Toim. huom: tän postauksen olis pitänyt nähdä päivänvalo jo kolme päivää sitten, mutta päästiin nyt vasta kunnon netin äärelle. Ainiin, tää ruokalista :D Zoomatkaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti