tiistai 24. toukokuuta 2011

Den glider in!

Maailmanmestaruus tulee kaikilta jo varmaan korvista ulos, mutta kerron vielä THE sunnuntai-illan tapahtumat täältä ulkomaan näkökulmasta.

Tilanne oli siis se, että rakkaat vorssalaistytöt olivat luonani vierailemassa, ja päätettiin sunnuntaikoksan jälkeen ottaa metro Piccadilly Circusiin ja katsella loppuottelu yhdessä sporttibaarissa. Siinä sitten käppäiltiin kyseistä mestaa kohti ja mä ajattelin mielessäni, että paikalle on varmaan saapunut muutama Lontoossa asuva suomalainen ja mahdollisesti jokunen kiekosta tykkäävä turisti, joka on selvittänyt etukäteen, missä peliä pääsee katsomaan...

Kuvittelin jo käteni kietoutuvan kylmän olutlasin ympärille ja takamukseni uppoavan pehmeään nahkasohvaan, kun yhtäkkiä saavuimme paikalle ja silmiemme edessä olikin...

KOLMESATAA IHMISTÄ JONOTTAMASSA BAARIN OVIEN EDESSÄ !

No ei kolmesataa, mutta valehtelematta KYMMENIÄ ihmisiä seisoskeli Sports Cafen ulkopuolella, koska sisään ei enää mahtunut ketään. Jäätiin sitten siihen ulos kattoon peliä screeneistä, sisäänpääsystä ei ollu enää mitään toiveita. Sisällä oli oikein kunnon suomalaiskatsomot sinivalkolippu-pöytäliinoineen ja poskimaalauksineen. Muutama ruotsalainenkin oli tullut paikalle (HÄHÄHÄHÄ näin jälkeenpäin), mutta suurin osa oli kyllä suomalaisia! Oli jotenkin surrealistinen olo, en oo varmasti tääläollessa nähny yhteensäkkään niin paljoo suomalaisia missään kun tona iltana!

Uskaltaisin väittää, että siinä ulkona oli ainakin yhtä hyvä tunnelma kun sisällä; ilma oli lämmin ja ainoa vaiva oli kipeytyvät niskat, kun piti pää kenossa katsella peliä sieltä screeniltä. Ohi kulkevat britit katto varmaan vähän hitaasti. Tunnelma tietysti nousi kattoon sitä mukaa kun kolmas erä eteni, ja ennen pitkää alkoi ovesta valumaan masentuneennäköistä ruotsalaista. :'D Porukka huusi, riehui, lauloi, hyppelehti, tuntemattomat ihmiset halasivat toisiaan! Itsehän siis tyydyimme hillitysti taputtamaan käsiämme ja nyökkäämään aina, kun verkko lauloi.

Aika hauska kokemus siis! On se hullua, miten sitä hurmiohenki tarttuu itse kuhunkin, vaikkei normaalisti jääkiekosta niin perustaisi...

Pari (uskomattoman surkealaatuista) kuvaa vielä! No, ehkä tunnelma välittyy vähäsen ees :)



























1 kommentti:

  1. hahaa! söpöö. (olikohan se nyt oikea adjektiivi. ?)

    Siis eihän tää maailmanmestaruus voi tulla korvista ulos ainakaan seuraavaan... 16 vuoteen?

    hassua silti että lontoossa on noin paljon suomalaisia jääkiakkovaneja.
    mut oisit nähnyt miten helsinki meni sekasin. ja suomi. hahaa, en oo ikinä nähny mitään vastaavaa :D mutta ihanaa kun kaikki oli vaan ilosia. ois kiva jos joka päivä ois sellanen meininki että kaikki tuntemattomat vaan laulaa ja riemuitsee yhdessä :)

    VastaaPoista