keskiviikko 19. lokakuuta 2016

San Diego, CA

Ollaan valuttu länsirannikkoa pitkin San Diegoon asti. Alkumatka kruisailtiin highway onea pitkin ihan rannassa, nähtiin jylhiä kallioita ja yks pahanhajuinen mutta söpö merinorsuyhdyskunta!

Käytiin myös parilla viinitilalla wine tastingissa. Eka paikka oli vähän jäyhä, sellanen keski-ikäinen kuivakka nainen tivas meiltä joka lasin jälkeen että maistuko siinä nyt teidän mielestä sitä ja tätä, oltiin ihan pissat housussa ku eihän me nyt mistään tiedetä. Seuraavassa paikassa oli onneks tosi kiva meininki! Kympillä sai valkata listalta viis eri viiniä, ei kuulustelua, tyttö kaato viinit ja kerto aina vähän että tää olis ny mineraalinen ja vaniljainen ja me nyökyteltiin rivissä että jep, näin muuten on. Ostettiin lopuks vielä pullo Malbecia ja jäätiin hetkeks istuskeleen pihalle, josta oli näkymä viiniviljelmille.

Hirvittävän rankkaa tää valkosen länsimaalaisen elämä toisinaan.

Los Angeles oli... no, ihan JÄRKYTTÄVÄN ISO MESTA. Ja kaikki kohteet on MILJOONAN kilometrin päässä toisistaan, ja joka ikisellä hetkellä joka herran päivä on noin Suomen asukasluvun verran porukkaa ajamassa autolla paikasta toiseen. Jokainen niistä yksin omassa autossaan, vitsin pässit.

Oltiin Losissa koko aika ystävien huomassa, mikä oli tietenkin ihan sairaan siistiä. Ekaks tavattiin Santa Monica Pierillä poikien vanha tuttu, yks sinkku arkkitehtiveli Jake joka on asunu koko elämänsä Malibu - Venice Beach akselilla, suurimman osan ihan rannan tuntumassa. Veikkaan et se saattaa tienata ihan vähän enemmän ku toiminimi Annika Ahdesalo, mut en oo tietenkään ihan varma. Jake vei meidät syömään yhteen tosi fancyyn paikkaan, niinku valkoset pöytäliinat ja kaks haarukkaa ja veistä -fancyyn. Pieni hyppäys pois meidän kolmen viikon mäkkärirallista, hahhaa! Sielä sitten istuttiin flipflopeissamme ihan luumuna ja vedettiin mereneläviä niin että napa ruskas. Koitettiin toki silleen puoliapaattisesti hennolla äänellä tarjoutua maksaan, mut ei siinä mikään auttanu.. No, vietiin Jake sit lounaan jälkeen Sunset Boulevardille jossa se sai meidän piikkiin italialaisen soodan, joten lopuks oltiin ihan sujut.

Pari viime yötä oltiin yhden ihanan perheen luona, joihin noi oli tutustunut kesän konventissa. Tiedän että latelen täysin itsestäänselvyyksiä, mutta onhan tää ystävien vieraanvaraisuus täällä melko ylitsevuotavaa. Toki se auttaa et kaikilla on talossa kaks kylppäreillä varustettua vierashuonetta; jos meille tulee yöks niin joutuu nukkuun pierunpolttamalla sohvalla kymmenen sentin päässä Santun isovarpaasta. Mut nää anto täällä kyllä kaikkensa meidän eteen, aamupalat ja lounaat ja dinnerit oli mietitty viimeisen päälle ja meitä kuskattiin golfkärryllä rantaan, oli viltit ja päivänvarjot ja frisbeet ja kylmälaukku täynnä terveellisiä välipaloja ja juomia, huh huh! Pääsin koklaan muuten body boardingia, voitte varmaan kuvitella suurin piirtein miltä se näyttää mun kunnolla ja ajoitus- sekä hahmotuskyvyllä.... siinä meinas amerikkalaisten small talk hyytyä ku ryömin meren runtelemana takas viltille ja ne koitti keksiä jotain kannustavaa sanottavaa mun suorituksesta! Kivaa hommaa se oli, mut ihan käsittämättömän rankkaa, mä vedin lopuks yhden ison aallon seurauksena itteeni turpaan sillä laudalla, ja vielä seuraavana päivänä suihkussa tuli pyllystä pieniä kiviä. Suosittelen kaikille!

Walk of Fame ja Hollywood sign käytiin tietysti tsekkaamassa myös, paitsi että mä en nähnyt Hollywood signiä lainkaan, ku sinä aamupäivänä oli taivas täysin pilvessä, eikä viittitty sen takia enää ajaa toista kertaa, heh heh. Ajettiin myös Beverly Hillsin läpi päät ulos ikkunasta roikkuen ja koitettiin bongata julkkiksia, mut ei nähty ku meksikolaisia siivoojia jotka katto meitä kyllästyneenä. Illalla kuultiin et yks veli on sielä töissä palomiehenä, jos olis tiedetty se olis voinu järkätä meille kierroksen julkimoiden kotien ohi ja kaikille "Beverly Hills Fire Department" paidat, hitsi! Näillä on muuten täällä kaikkia julkkiskokemuksia paljon, yks oli käyny putsaamassa Ben Affleckin altaan ja todistanut samalla, yks kävi Courtney Coxilla muutaman kerran ennen ku se muutti toiseen kämppään, yksien salilla käy Venus ja Serena Williamsin isosisko... cool cool!

Nyt ku ollaan kolme viikkoa istuttu autossa, siitä on tullu meille sellanen omituinen koti. Auto on ensinnäkin menny ihan järkyttävän kuntoon, ostettiin kyllä se "pieni rikkalapio" aluksi mutta sillä tupsuteltiin varmaan kerran ja nyt se on hautautunut jonnekin metrin syvyyteen. Kamaa on aivan jäätävästi, noin vuorokauden verran meillä oli tossa kaiken kukkuraksi surffilauta, mut nyt se on onneks siirtynyt katolle. Lisäksi pientä mökkihöperöitymistä on ilmassa, hoilataan koko ajan jotain typeriä omakeksimiä lauluja kuorossa ja äsken naurettiin varmaan tunti ku muisteltiin miten Santtu eilen kaatu hassun näköisesti eteenpäin ku auto lähti parkista lujaa ja se ei ollu laittanut turvavyötä, hi hi hii! Se näytti joltain isolta hoipertelevalta taskuravulta, ha ha hi he haaaa, you know? Ei? Okei, se oli ehkä sellanen "you had to be there" tilanne, ymmärrän.

Nyt saavuttiin siis San Diegoon, heittäydytään viimeiseksi viikoksi vielä kunnolla rantaelämään. Mä ajattelin kokeilla surffausta, joten sanon nyt varmuuden vuoksi että oli mukava tuntea teidät kaikki, ja Katsu saa Alepan pienet ostoskärryt.

2 kommenttia:

  1. Onko täällä joku suodatin päällä, ettei (tyhmiä)kommentteja näytetä ? Kokeilenpa uhkarohkeasti. Jokatapauksessa kiitos Annika näistä matkapäiväkirjoitelmista, ne takaavat aina päivälle hyvät nauruhieronnat. Vaikka me kaikki nyt olemmekin kateellisia (vai jaksettaisko ainakaan me tätisukupolvi lähteä tuollaiseen autoreissuun - luulenpa että kotisohva ja villasukat voittais vaikka pääsiskin ) niin hienoa päästä mukaan näihin teidän matkaelämyksiin mukavasti täällä kotisohvalla. Hyvää rantaelämäloppuhuipennusta lomalle ja varokaa haita ..Terv. Elise täti Moolok

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista rakas Elise-täti! Kiva kuulla et oot jaksanut lukea näitä päättömiä juttuja taas kerran... terveisiä kaikille! Ps. Myönnettäköön että koti-ikävä ja suomi-nostalgia nostaa jo päätään, kotisohva ja villasukat kuulostaa ihanalta.

      Poista