tiistai 7. kesäkuuta 2011

EastEnders

Sunnuntaina tein samanlaisen kuvienottohengailureissun itä-Lontooseen! Siel on tunnetusti paljon ulkomaalaisia, mm. väekkäät intialais- ja pakistanilaisyhteisöt. East End on myös tosi "trendy", sielä asuu kaikki nuoret muotisuunnittelijat ja deejiit ja kaikki muutkin "kuulit", jotka asuu sielä jossain räjähtäneessä kattohuoneistossa vastalauseena West Endin perinteiselle ja siloitellulle eleganssille (tosin siinä siloitellussa eleganssissa elävien vanhempiensa rahoilla.) Kikkailin siis Shoreditchissa ja Brick Lanella ja vähän joka paikassa. Pitemmittä puheitta KUVII!

















Aika erinäköistä on siis verrattuna keskiluokkaiseen länteen!

Street marketteja oli idässä kans tosi paljon - ruokaa, vaatteita, koruja, you name it, they sell it. Bongasin myös hassuja katusoittajia ja katuKAMPAAMON! Olihan sielä tosi letkee meininki, jamaikalaisia rytmejä soljui ulkoilmaan levykauppojen ovesta ja eräs makeahko tuoksu leijaili myös vastaan välillä - ehkä siinä se letkeyden syy?

















Puserruin lopulta intialaispappojen välistä pois Brick Lanelta ja siirryin seuraavaan kaupunginosaan Spitalfieldsiin (houkutteleva nimi!), joka on vielä itää, mutta sielä on jo paljon "normaalimpi" ja keskustamaisempi meninki.

Join kahvia kunnon ranskalaisessa porvarikahvilassa kaiken sen tiilen ja graffitin jälkeen >:)





Voiko olla mitään parempaa kuin:

iso kuppi cappuccinoa

jättiläismäinen suklaakakun pala, jonka voi syödä YKSIN

Agatha Christien pokkari ja

kiinnostava ihmisvilinä, jota voi laiskasti vilkuilla sivusilmällä?

No ei.

Piipahdin sisään myös Old Spitalfields Marketiin, jossa viikonloppuisin myydään kaikenlaista lähinnä vaatteisiin ja kankaisiin (:D) liittyvää. Sieltä käy kuulemma kaikki muotisuunnittelijaopiskelijat ostamassa tarpeet tuleviin mallistoihinsa. Olihan sielä yhdessä kulmassa myös pieni kirjakoju, josta mä löysin... kolme Agatha Christiee :----D








Käppäilin myös alas Thamesin rannalle Tower Hillin alueelle ja nappasin jonkun laiskan kuvan Tower Bridgestä...








...sekä maailman surullisimman kuvan itse Toverista. :-D Kaikkien tollasten kuvaaminen on niin turhauttavaa, kun kuitenkin sata muuta on jo ottanut tälläsen ultimaalisen hienon kuvan:





See what I mean? Paljon siistimpää mun mielestä kuvata kaikkee vähemmän arvostettua, kuten murskattua Enrique Iglesiaksen levyä joka lojui jalkakäytävällä kun kävelin aamulla bussipysäkille (josta en kuitenkaan, paradoksaalista kyllä, ottanut kuvaa, sillä "poikani" oli laukkuni rajallisesta tilavuudesta johtuen kotona.) Jollain oli menny hermot Enriqueen, hahhaa! :-D

Nyt harmittaa että siitä ei oo kuvaa :(

No, ehkä selviän.

Nyt lähtö kokoukseen - VIIMEISEEN kokoukseen Brittein Saarilla ainakin vähään aikaan. Hassuaaaaaaa! Toivottavasti ei iske kauhee sentimentaalinen tunteidenpurkaus! Toivottakaa onneaaa!

Ps: Bridgeistä puheen ollen: Tiedättekö London Bridgen? Siitähän on jotain laulujakin? No, järkytykseksenne voin kertoo että se on SAIRAAN RUMA! Ihan perussilta! Varmaan Viialan Haihunkoskenkin yli menee hienompi! Huijausta! Lisäks siinä kohtaa haisi kakalta. Turha siis käydä katsomassa moista!

Ronnie Scott's

Kuvia lauantai-illalta!

Erään siskon shoe collection, ihan kuin jostain leffasta. AH! Blahnikia, Jimmy Choota - sekä ei yhdet, vaan KAHDET Louboutinit! Olo oli kuin karkkikaupassa.







Syötiin The Little French Restaurant -nimisessä raflassa. Söin paistettua vuohenjuustoa, Coq au vinia ja omenapiirakkaa kookosjäätelöllä. Très french, très halpaa myös - kaikki oli yhteensä 9,95 vaan!














Ranskalaisen tarjoilijan neuvominen englanniksi käyttämään järkkäriä, jonka tarkennin on vähän rikki ja jää jumiin = <3 (& myös vaikeaa muodostaa oikeaoppiseksi lauseeksi?)

Syömisen jälkeen mm. metroaseman automaatti söi multa vitosen, mutta ei siitä sen enempää. Lopulta päästiin Sohoon ja mentiin maailman parhaalle jazzklubille Ronnie Scott'siin.

















Oli mugavaa!

maanantai 6. kesäkuuta 2011

When you say nothing at all

APUA!

Mulla on armoton to-do-before-going-home-list-meininki päällä!

Enää pari päivää enkä mä oo tehny vielä MITÄÄN! Oon myyny hanskoja aamusta iltaan, ja on kerääntyny noin satatuhatta juttua mitä on aina pitäny tehä / nähä muttei koskaan saanut aikaseks!

PANIIKKI!

No, viikonloppuna mä tein jotain. Katsoin pari viikkoa sitten nimittäin ensimmäisen kerran elämässäni elokuvan Notting Hill (I know), jonka suosio perustuu tunnetusti Hughin vinon hymyn lisäksi (tai siitä huolimatta) idyllisiin maisemiin länsi-Lontoosta. Päätin Hughin lerppasilmien innoittamana tarttua toimeen ja lauantaiaamuna kello 10.30 istuin innosta puhkuen bussiin kamera sylissäni.

Tämä tarkoittaa siis kuvia:























Portobello Market oli kauhee turistirysä. Luulen, että jos Hugh asuis tuola oikeesti, sen silmäpussit olis niin isot, että ne laahais maata.

Oli myös hippasen lämmin, ja miljoona ruotsalaisturistia ihossa kiinni, joten hikosin kuin pieni porsas.

Kaikesta tästä huolimatta paikassa oli oma viehätyksensä! Ja sielä oli kaikkee ihania juttuja! Nyt on pa läsnä, mutta joskus myöhemmin pitää päästä takas ja tsiigata kunnolla niitä myyntikojuja.

Sit mä kävin myös paikassa nimeltä Little Venice. Kanaali, veneitä, kalliita asuntoja ja laulusta tuttu katu!














Nyt keskityn tohon Dead Poet's Societyyn, jota oon kattonu toisella silmällä jo 20 minuuttia. Miks Robin Williams esittää aina sellasta hymyilevää "hurmaavan omituista" outsideria jota kaikki ensin kummeksuu mutta elokuvan edetessä se pikkuhiljaa voittaa kaikki puolelleen ja erikoisilla mutta yllättävän tehokkailla metodeillaan koskettaa kaikkien sisintä ja auttaa niitä kasvamaan ihmisinä ? Ja miks se puhuu niin ärsyttävästi? MIKSEI SE VOI ESITTÄÄ MITÄÄN NORMAALIA HAHMOA??? Myös, miks spagettia on niin vaikee keittää sopivasti yhdelle ihmiselle?

Ei mulla ollu sitte muuta.